maanantaina, toukokuuta 01, 2006

Vapun viettoa

Toissapäivänä tuli testattua pitkällekö pyörällä pääsee. Onneksi se pitkälle oli kutakuinkin aika passelin mittainen, ja siitä selvittiin paljon helpommalla kuin olin osannut kuvitellakaan. Tämän päiväinen pyörälenkki noudatti tarkasti alkuperäistä suunnitelmaa. Hienoa polkea erinomaisessa säässä aikaa säästelemättä. Näitä kelejähän on riittänyt koko puolenkuun ajan, kun tätä kautta olen aloitellut. Taitaa olla tämänpäiväinen varsinainen peruslenkki minulle, kuin myös monelle toiselle pyöräilijälle sekä lukuisille rullaluistelijoillekin. Siellä sitä saatetaan nähdä vielä tuttujakin naamoja, jos riittävän ahkerasti tuota Jälänjärven ympärystää kierretään.
Aamulla auringon noustua oli Kickbikekeli paras mahdollinen. Yöllä oli ollut puolenkymmentä astetta pakkasen puolella, ja väline rullasi kevyesti. Ensimmäisessä huokaisemaan pistävässä nousussa törmäsin omaan varjooni. Siitä piti ottaa kuva.
Näiden touhujen lisäksi ehti tarhan rutiinihommien lisäksi vain huilata tuhtisti. Siinäpä se vappu meni.

Ei kommentteja: